Boulderointi on kiipeilylaji, jota voisi kuvata parhaiten "lyhyen reitin kiipeilynä". Reitit ovat niin lyhyitä, että niissä ei käytetä köysiä, valjaita tai muita tyypillisiä kiipeilyn apuvälineitä. Kiivettäväksi kallioksikin riittää usein hiukan isompi siirtolohkare -ja niitähän Vaasassa riittää. Vaasaa pidetäänkin yleisesti eräänä suomen parhaista boulderointipaikoista. Vaasan graniitti on pienine taskuineen maailmankin mittapuulla ainutlaatuista ja siihen muodostuneita reittejä on kuvailtu niin teknisiksi, että niitä voisi kutsua peräti "älykkömäisksi". Kiivettävää siis Vaasalaisella boulderoijalla riittää. Kesällä ulkona ja talvella Vesitornin "boulderluolassa".

Boulderoijalla on kiivetessä varusteenaan yleensä vain kiipeilykengät ja hiukan pidemmillä bouldereilla ehkä "mankka"- eli magnesiumpussi sormien kuivattamiseen. Tosin reittien lyhyydestä ja teknisestä haasteellisuudesta johtuen -useimmat katsovat, että mankkapussikin painaa liikaa ja tarvittavat mankat kannattaa hinkata kätösiinsä kun töppöset ovat vielä tukevasti maassa. Tippuminen bouldereilla turvataan tarkoitukseen suunnitelluilla judomattomaisilla patjoilla -eli pädeillä. Kenkien, magesiumin ja pädin lisäksi boulderoija tarvitseekin vain oikeastaan karkeaharjaisen hammasharjan, jolla putsata magnesiumit, sormista tarttuneet hiet ja pölyt pois otteilta. Varusteita boulderoinnissa on siis varmaankin kaikista kiipeilylajeista vähiten.

Boulderointi tarjoaa harrastajilleen leppoisan kiipeilykokemuksen ja toisin kuin muut kiipeilylajit -boulderointi on monien mielestä parhaimmillaan hiukan isommalla porukalla. Köydellä kiipeäminen on usein enemmän yksilölaji kiipeilijän ollessa ylhäisessä yksinäisyydessä usein jopa kauempana kuin kuulomatkan päässä varmistajastaan. Boulderoinnissa taas on tyypillistä, että kaveri on vieressä katsomassa, ettet vain pääse putoamaan pädin ohitse kiivetessäsi, kun toinen samaan aikaan osoittaa sormella mihin kohtaan kiven kulmaan sinun tulisi läiskäistä kätesi että osuisit kulman takana piilossa olevaan otteeseen. Kaikki tämä kovaäänisen kaveriporukan tsemppaamisen kanssa tietysti. Olenkin usein kuvaillut boulderointia urheilun ja piknikin salakavalaksi välimuodoksi. Salakavala siksi, että juuri välineiden vähyydestä ja reittien lyhyydestä johtuen boulderointi on halutessasi todella haastavaa. Lyhyillä reiteillä on mahdollista tehdä juuri niitä kaikista akrobaattisimpia liikkeitä mihin kiipeilijä pystyy. Reitti kun ei sisällä sitä kahdenkymmenen metrin helppoa, mutta niin väsyttävää alkupätkää ennen sitä reitin vaikeaa osuutta, vaan boulderilla siirrytään suoraan itse asiaan. Parhaimmat boulderit kun ovat yhtä haastavaa ja akrobaattista liikettä alusta loppuun. Boulderointia voisi myös kuvailla vielä yhdellä kielikuvalla: Boulderointi on telinevoimistelua, missä välineenä on kivi.

Kullekin kiipeilijälle on helppo löytää Vaasan metsien yli tuhannesta reitistä itselleen sopiva vaikeustaso. Voit koettaa kiivetä eläinten hautausmaalla leppoisasti kolmekymmentä helppoa reittiä päivässä ja huomata sormiesi ja käsiesi olevan illalla väsyneemmät kuin parhaimman punttitreenin jälkeen koskaan. Tai voit saada saman aikaan tunnissa kiipeämällä yhden omia rajojasi hipovan reitin ilman että sinun tarvitse siirtää patjaasi kertaakaan kiveltä toiselle. Jos sopivaa reittiä ei tunnu löytyvän sinulle, niin Vaasan lähimetsissä on vielä varmaan tuhansia reittejä odottamassa boulderoijaa joka puhdistaisi sen sammalesta ja olisi riittävän älykäs tajutakseen kuinka se pitää kiivetä ja riittävän taitava sen tehdäkseen. Lupaan, että saat unohtumattoman elämyksen, kun löydät tällaisen juuri sinulle sopivan reitin, ja kun viimein kaikkesi antaneena, saat viimeisillä voimillasi itsesi kammettua reitin päälle.