Vuorikiipeilyssä kiivetään vuoren rinteitä, seinämiä ja harjanteita pitkin. Tavoitteena on usein vuoren huippu, mutta kyseessä voi olla myös tietyn reitin (esim. seinämä tai pilari) kiipeäminen ilman varsinaiselle huipulle nousemista. Vuorikiipeilyä voidaan pitää kiipeilyn kantamuotona, josta muut kiipeilyn osa-alueet ovat vähitellen muodostuneet omiksi itsenäisiksi lajeikseen. Niin jääkiipeily, kalliokiipeily kuin boulderointikin ovat alun perin olleet harjoitusmuotoja vuorilla tarvittavien taitojen hankkimiseksi.
Vuorikiipeilyssä tarvittavat kiipeilytekniset taidot riippuvat valitusta vuoresta ja reitistä. Joillekin korkeille huipuille on mahdollista kävellä ilman varsinaisia kiipeilyosuuksia, ja toisaalta korkeuden puolesta vaatimattomat vuorikiipeilyreitit voivat olla teknisesti haastavia. Useilla reiteillä tarvitaan taitoja edetä turvallisesti niin kalliolla, jäällä kuin lumirinteilläkin. Myös jäätiköiden ylitykset ovat vuorikiipeilyssä tavallisia, jolloin jäätiköllä liikkumiseen tarvittavien tekniikoiden tulee olla hallussa.
Vuorilla liikuttaessa objektiivisten, kiipeilijästä itsestään riippumattomien riskitekijöiden merkitys kasvaa kiipeilyn muihin alalajeihin verrattuna. Tällaisia ovat esim. äkilliset säätilojen muutokset, lumi- ja kivivyöryt sekä korkeuteen liittyvät vaarat, kuten vuoristotauti. Varsinaisten kiipeilytaitojen lisäksi vuorikiipeilyssä tarvitaankin usein mm. suunnistustaitoa, kykyä toimia ja leiriytyä kylmissä ja myrskyisissä olosuhteissa, tietoa ohuen ilmanalan vaikutuksista ihmisen psyykkiseen ja fyysiseen toimintakykyyn sekä ensiaputaitoja.
Lähimmät mahdollisuudet vuorikiipeilyn harrastamiseen löytyvät Ruotsista ja Norjasta (esim. Kebnekaise Ruotsissa tai Lyngenin alue Norjassa). Keski-Euroopassa Alpit tarjoavat kaikenlaisia ja –tasoisia vuorikiipeilyreittejä. Alpeilla kiipeily on mahdollista päiväreissuina laaksoista käsin, tai esim. muutaman päivän mittaisina nousuina vuoristomajoja hyödyntäen. Maailman korkeimmat vuoret sijaitsevat Aasiassa Himalajan ja Karakorumin vuoristoissa. Näillä vuorilla nousut kestävät yleensä viikkoja tai jopa muutaman kuukauden.